Kolmivuotiaalla on vilkkaat jalat. Niille vetää vertoja vain vilkas mielikuvitus. Neidillä on jo pitkään ollut oma näkymätön ystävä "satuoomi" (satuolento) ja viime aikoina on kuultu lisää juttuja mm rumista siileistä ja ötököistä, jotka pesivät makuuhuoneissamme. Eikä pidä luulla, että neiti näitä pelkäisi, pikemminkin on innoissaan tälläisistä tuttavuuksista. Muutenkin tyttöä saa olla toppuuttelemassa, ettei IHAN kaikkea mönkijää ottaisi ulkona käteensä. Mikä se ruma sitten lapsen mielestä on, mene ja tiedä.

Tänään kesken välipalan teon, tyttö keksi uuden leikin. Äiti on rupisammakko. Luulin kuulleeni väärin, mutta ei. Äiti on rupisammakko. Sellainen kuin pihalla kerran oli. VOI KIITOS. Neiti itse oli Marie ja pikkuveli Touluos. Aristokatteja ja yksi rupisammakko meillä siis täällä tänään. En osaa edes arvata, mistä tytär tuon sammakon keksi. Luultavasti unohtaa sen tuota pikaa. Minä taas en, koska mietin, pitäisikö tuon ikäiselle opettaa, ettei ole kivaa sanoa ketään rupisammakoksi vai pitäisikö antaa lapsen leikkiä.

Että voi näitä kotiäidin murheita =). Liian samanlaisia päiviä. Illaksi on onneksi tiedossa pakkaamista; lähdemme huomenna koko porukalla reissuun. Vihdoinkin, vaikkakin vain viikonlopuksi.